Sisältöön  

 Liikenneturvallisuus

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee tieliikenteen turvallisuutta koskevan lainsäädännön.

Tavoitteena on mm. vähentää pääteiden kohtaamisonnettomuuksia rakentamalla keskikaiteita, kehittää kuljettajakoulutusta sekä parantaa lasten, nuorten ja ikääntyneiden liikenneturvallisuutta. Tavoitteena on myös lisätä kevyen liikenteen väylien määrää.

Liikenne- ja viestintäministeriö toimii yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa myös mm. rattijuopumusten torjumiseksi ja liikennevalvonnan tehostamiseksi.

Liikenneturvallisuutta parannetaan valtioneuvoston vuonna 2006 tekemän periaatepäätöksen linjausten mukaan. Valtioneuvoston liikennepoliittisessa selonteossa (2008) vahvistetaan liikenneturvallisuustavoitteet ja keskeiset toimenpiteet. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että tieliikenteessä menehtyneitä on alle 100 vuonna 2025.

Liikenneturvallisuustyössä hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa esimerkiksi ajoneuvosovelluksissa, vaihtuvassa liikenteenohjauksessa ja kelitiedotuksessa.

Hallinnonalan laitokset

Tärkeimmät liikenneturvallisuustoimijat ministeriön hallinnonalalla ovat Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto sekä liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö Liikenneturva.

Liikennevirasto vastaa mm. maanteiden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja liikennemerkeistä.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi vastaa ajoneuvojen rekisteröinnistä, autokoulujen valvonnasta ja kuljettajantutkintotoiminnasta sekä hoitaa katsastustoimintaan liittyviä asioita. Myös liikenneturvallisuuskampanjointi kuuluu Trafin tehtäviin.

Liikenneturva tiedottaa ja kampanjoi liikenneturvallisuuden puolesta, tukee eri ikäryhmien liikennekasvatusta ja järjestää kuljettajien jatkokoulutusta.

Liikenne- ja viestintäministeriö on mukana muun muassa Eläköön-liikenneturvallisuuskampanjassa ja Helsingin Seudun Liikenteen matkarauhaa-kampanjassa.