Liikennepolitiikan päämäärä on turvata arjen matkojen toimivuus,
pitää yllä elinkeinoelämän kilpailukykyä ja hillitä
ilmastonmuutosta päästöjen vähentämisen avulla.
Suomen sijainti etäällä Euroopan liikenteen ja logistiikan valtavirroista asettaa liikennepolitiikalle suuria haasteita. Liikennejärjestelmää tulee kehittää tasapainoisesti eri alueilla ja ottaa huomioon eri väestöryhmien tarpeet. Sujuva ja hyvin hoidettu joukkoliikenne tukee liikennepolitiikan tavoitteita. Liikenneturvallisuutta pyritään jatkuvasti parantamaan muun muassa älykkään liikenteen palveluilla.
Hallitusohjelmassa painotetaan etenkin tehokkaan liikennejärjestelmän ja logistiikan merkitystä. Pitkäjänteisellä ja luovalla liikennepolitiikalla huolehditaan liikennejärjestelmästä ja sen riittävästä rahoituksesta. Pitkäjänteisyyden lisäämiseksi hallitus laati liikennepoliittisen selonteon.
Varsinkin logistiikassa, merenkulussa ja raskaassa liikenteessä kansainvälisillä sopimuksilla ja Euroopan unionin päätöksillä on huomattava merkitys. Liikenneministeri edustaa Suomea Euroopan unionin liikenneneuvoston kokouksissa.
Yliopistonkatu 5, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puh. (09) 160 02. Faksi (09) 160 28596.
info@lvm.fi, kirjaamo@lvm.fi, webmaster@lvm.fi