Sisältöön  

Rautatieliikenne

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa rautatieliikenteen lainsäädännön valmistelusta sekä kotimaassa että Euroopan unionissa.
EU:ssa on viime vuosina tehty päätöksiä rautatieliikenteen kilpailun lisäämisestä. Suomi avasi rautateiden kansallisen tavaraliikenteen kilpailulle vuoden 2007 alussa.

Hallinnonalan virastot

Liikenne- ja viestintäministeriön alaisen Liikenneviraston tehtävänä on huolehtia Suomen rataverkosta ja valvoa sen liikennettä.

Rautatieturvallisuuden valvomisesta sekä rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto, joka toimii myös alan sääntelyelimenä.

Rataverkko ja kuljetukset

Suomen tavaraliikenteestä rautatiekuljetuksien osuus on perinteisesti ollut noin neljännes. Vuonna 2008 rautateitse kulki tavaraa noin 40 miljoonaa tonnia, josta kotimaan liikenteen osuus oli 25,5 miljoonaa tonnia ja kansainvälisen liikenteen osuus 16,5 miljoonaa tonnia.  Henkilöliikenteessä tehtiin vuonna 2008 noin 70 miljoonaa matkaa. Vuonna 2009 tavaraliikenteen määrä on supistunut.

Suomen koko rataverkon pituus on 5 919 kilometriä, josta on sähköistetty  3 067  kilometriä. Tasoristeyksiä on noin 3 600, joista turvalaitteettomia vajaat 3 000. Tasoristeysten poistoon käytetään vuosittain 7–14 miljoonaa euroa.

Rataverkon kuvaus on esitys valtion rataverkon teknisistä ominaisuuksista. Julkaisussa kuvataan rataverkon ja sen teknisten ominaisuuksien nykytila.

Luvat

Yrityksen, joka haluaa harjoittaa tavaraliikennettä Suomen rautateillä, tulee hakea toimilupa liikenne- ja viestintäministeriöltä. Lisäksi vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä turvallisuustodistus ja Liikenneviraston kanssa tehtävä rataverkon käyttösopimus ja siltä haettava ratakapasiteetti.  VR:n lisäksi muita toimijoita ei ole alalle vielä toistaiseksi tullut.

Myös EU:n sisäinen kansainvälinen matkustajaliikenne on avattu kilpailulle vuonna 2010. Muutoksilla ei ole välittömiä vaikutuksia Suomessa, koska Suomesta ei ole suoraa henkilöliikenneyhteyttä muihin EU-maihin rautateitse.

Liikenneviraston julkaisemassa verkkoselostuksessa kuvataan rataverkolle pääsyn edellytykset, valtion rataverkko, ratakapasiteetin jakamismenettely, rautatieyrityksille tarjottavat palvelut ja ratamaksun määräytymisperusteet tulevana aikataulukautena. Verkkoselostuksessa kerrotaan ratakapasiteetin myöntämiseen ja hinnoittelujärjestelmiin liittyvistä yleisistä säännöistä, määrärajoista, menettelyistä ja perusteista. Verkkoselostus julkaistaan kerran vuodessa.


Lisätietoja

Hallitusneuvos Pekka Kouhia, p. (09) 160 28522, etunimi.sukunimi@lvm.fi
Hallitusneuvos Hannu Pennanen, p. (09) 160 28470, etunimi.sukunimi@lvm.fi
Ylitarkastaja Risto Saari, p. (09) 160 28311, etunimi.sukunimi@lvm.fi