Liikenne- ja viestintäministeriö koordinoi tietoyhteiskuntapolitiikkaa ja tietoyhteiskuntastrategian toimintaohjelman toteuttamista. Tietoyhteiskunnassa toimintatavat perustuvat aina ja kaikkialla käytettävissä oleviin tieto- ja viestintäpalveluihin.
Arjen tietoyhteiskunnassa palvelukehitys hyödyntää eri teknologioiden yhteentoimivuutta, viestintämuotojen erot hämärtyvät, elämyksellisyys lisääntyy ja virtuaaliset toimintatavat leviävät.
Perinteiset televerkot korvautuvat internetverkoilla ja nykyistä monipuolisempi, helppokäyttöisempi ja älykkäämpi tekniikka on yleisesti käytössä. Tieto- ja viestintätekniikan käyttäminen halpenee, ja koneiden ja esineiden välinen viestintä yleistyy.
Tieto- ja viestintäteknologian helppokäyttöisyydelle ja esteettömyydelle asetetaan uusia vaatimuksia. Uusinta tietämystä ja innovaatioita hyödyntäen tulee voida tukea väestön vahvempaa osallistumista oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Siten voidaan myös helpottaa kansalaisten arkea sekä tuoda siihen elämyksiä ja uusia virikkeitä.
Palvelutuotannossa erityisesti julkisella sektorilla tulee hyödyntää uutta teknologiaa nykyistä paremmin.
Hallinnonalan toiminnassa keskeistä on hyvän toimintaympäristön luominen sekä palvelujen tuottajille että tietoyhteiskunnan palvelujen käyttäjille.
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 09 160 02. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, info@lvm.fi, webmaster@lvm.fi